Tämä on Raision Risella-ohje. Itse tein muuten ohjeen mukaan, mutta lisäsin koko purkillisen oliiveja, niitä oli sitten varmaan reilu 2 dl, tomaatit olivat miniluumutomaatteja, kun kaupan kirsikkatomaatit olivat aika heikon näköisiä, tomaatteja oli koko rasiallinen eli 250 g, fetajuustoakin "ylimääräiset" 50 grammaa, kun purkki oli 200 g (ei jäänyt "hukkapaloja"). Silti ei tuntunut kasviksia olevan liikaa. Lisäksi "pika-kebabkuutioita" ja parsakaalia.

356147.jpg

Feta-tomaattirisotto

2 rkl ruokaöljyä
3 dl risottoriisiä
7 dl vettä
1½ kasvisliemikuutiota
1 tl kuivattua basilikaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 sipuli
1 vihreä paprika
1½ dl mustia oliiveja
150 g kirsikkatomaatteja
150 g fetajuustoa
(tuoretta basilikaa koristeluun)

Kuumenna öljy kattilassa, lisää riisi ja sekoittele hetki, jotta rasva imeytyy riisiin, älä päästä palamaan! Lisää vesi, liemikuutiot, kuivattu basilika ja murskattu valkosipuli. Anna kiehua hiljalleen kannen alla 10 minuuttia. Kuori sipuli, huuhtele paprika ja tomaatit, valuta oliivit ja fetajuusto liemistään. Viipaloi sipuli ja paprika, puolita oliivit ja kirsikkatomaatit, kuutioi fetajuusto (tai käytä valmiiksi kuutioitua). Lisää sipuli, paprika ja oliivit, keitä vielä noin 5 minuuttia. Lisää lopuksi fetajuusto ja kirsikkatomaatit, kuumenna ja koristele basilikalla.

"Pika-kebabkuutiot" tein siten, että lisäsin 400 grammaan naudan jauhelihaa (10 % rasvaa) pilkottua sipulia ja murskattua valkosipulia sekä suolaa ja pippuria. Taputtelin litteäksi noin 2 cm paksuksi levyksi leivinpaperin päälle pellille ja paistoin uunissa +250 asteessa noin 15 minuuttia. Annoin jäähtyä ja leikkasin kylmänä pieniksi kuutioiksi (lämmitin mikroaaltouunissa, kun söimme). Kannattaa paistaa reunallisella pellillä, lihasta irtoaa aika lailla nestettä (rasvaa). Kylmänä koostumus muistuttaa kebabia, mutta on nopeampi paistaa =)