Sitruunaista risottoa ja haudutettua lohta jäi jonkin verran tähteeksi, niistä olisi voinut tietysti pannulla lämmittää kasvisten kanssa uudelleen risottoa, mutta sitten muistin tämän ohjeen, joka oli listalla "kokeillaan, kun keritään" ja nyt oli sopivasti ainekset siihen valmiina. Kirjoitan ensin, miten itse tein ja sen alle alkuperäisen ohjeen. Ja tämähän on sitten myös gluteeniton piiras, mikäli risottoon/riisin keittämiseen käytetty liemikuutio ei sisällä gluteenia.

334820.jpg

Riisipohjainen lohipiiras

Pohja:
4 dl sitruunaista risottoa
2 rkl ruokaöljyä
1 kananmuna

Täyte:
n. 200 g kypsää lohta
1 paprika
2 kananmunaa
3/4 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
ripaus suolaa
valkopippuria
nippu tilliä

Voitele piirasvuoka. Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Huuhtele paprika ja leikkaa pieniksi kuutioiksi, hienonna tilli. Levitä kala pohjan päälle. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään ja kaada kalan päälle vuokaan. Paista +200 asteessa 35-40 minuuttia eli kunnes täyte hyytyy ja pinta saa väriä. Tarjoa salaatin kanssa.

Riisipohjainen tonnikalapiiras

Pohja:
4 dl keitettyä riisiä
½ sipulia
2 rkl ruokaöljyä
1 kananmuna
suolaa
ripaus curryä ja valkopippuria

Täyte:
2 purkkia tonnikalaa (á 185 g)
½ sipulia
2 kananmunaa
3/4 dl maitoa
2 dl juustoraastetta
suolaa
valkopippuria
hienonnettua persiljaa

Päälle:
1-2 viipaloitua tomaattia

Kuori ja hienonna sipuli. Voitele piirasvuoka. Sekoita pohjan ainekset keskenään ja painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Valuta tonnikala ja hienonna se haarukalla. Levitä kala pohjan päälle. Sekoita täytteen muut ainekset keskenään ja kaada kalan päälle vuokaan. Levitä tomaattiviipaleet pinnalle. Paista +200 asteessa 35-40 minuuttia eli kunnes täyte hyytyy ja pinta saa väriä. Tarjoa salaatin kanssa.